Aina, kun presidentti ottaa kantaa politiikkaan, oli se sitten sisä- tai ulkosellaista, nousee asia ykkösjutuksi valtamediassa. Sama pätee, jos presidentti puuttuu arvokeskusteluun. Näin ollen on helppo todeta perustellusti, että presidentin rooli mielipidevaikuttajana on Suomessa valtava.
Tästä lähtökohdasta on loogista todeta, että Suomen presidentin tulisi pystyä kannanottoihin asiantuntevasti ja laaja-alaisesti. Pelkkä talouden asiantuntijuus ei pitkälle kanna. Presidentin tulee omata myös laaja sivistys, jotta hänellä on pohjaa kannanotoilleen.
Tällä hetkellä vaalien ykkösnimenä pidetään Sauli Niinistöä. Hän on hurmannut kansan syvät rivit huolestuneilla kommenteillaan taloudenpidosta. On kuitenkin huomattava, että siihen se sitten on jäänytkin. Muut päivänpolttavat aiheet Niinistö on ohittanut sujuvasti.

Seuraavana veikkauksissa lienee Paavo Lipponen, jota monesti kutsutaan ”syvämietteiseksi älyköksi”. Lipponen on toki useissa yhteyksissä tuonut esiin vaikuttavan lukeneisuutensa. Hänen vaikutuksensa demaripolitiikkaan on ollut merkittävä. Lipposen kaudella SDP siirtyi kymmeniä piiruja oikealle ja myös jäi sinne. Minun on kuitenkin vaikea pitää älykkönä miestä, joka kommunikoi murahtelemalla ja joka pääministerikaudellaan ohitti kaikki hänelle vaikeat keskustelunavaukset leimaamalla ne populismiksi.
Paavo Väyrynen on toki monipuolinen mies, mutta kaikki kaatuu hänen ylitsepursuavaan suur-egoonsa. Kyllä presidentin pitää osata olla myös ihminen, joka pystyy myöntämään omat rajoituksensa, eikä ole heti keksimässä syntipukkia erheelleen.
Perussuomalaisten Timo Soini on loistava puhuja ja lennokkaiden kielikuvien taituri, mutta kun noustaan kansainvälisiin kehiin, osattava muutakin kuin posken soittoa. Noustuaan isojen joukkoon on Perussuomalaisten ryhmä ollut toistuvasti lööpeissä – kielteisten uutisten myötä. Miten mies, joka ei saa omiaan kuriin, voisi toimia kansakunnan isänä?
Kristillisten Sari Essayahin oli pikku pakko lähteä ehdokkaaksi. Hänen vakaumuksensa on syvä, mutta suomalaisissa on aivan liikaa ihmisiä, jotka eivät halua enää enempää kristillisyyden korostamista valtakunnan politiikassa.
Eva Biaudet on viehättävä ja terävä poliitikko, joka hallitsee hienosti tasa-arvoasiat. Muissa asioissa hänen kannanotoilleen on leimaa antavaa se, että hän puhuu paljon, mutta sanoo vähän.
Vihreiden Pekka Haavisto nousi jo nuorena miehenä ministeriksi. Hänen uransa on kulkenut ympäristöasioista kansainvälisiin rauhantehtäviin. Näissä tehtävissä on pitänyt huolehtia verkostoitumisesta, talous-, ympäristö- ja tasa-arvoasioista. Haavistolla on ehtymätön varasto tarinoita neuvottelutilanteista, joihin hän on joutunut kuluneiden 30 vuoden aikana.  Hänet tunnetaan myös kyvystään ottaa kollegojen mielipiteet huomioon päätöksenteossa. Puhujana Pekka Haavisto on luonnonlahjakkuus, joka ei tarvitse lunttilappuja.

Ylöjärvellä, aivan niinkuin muuallakin Suomessa, pohditaan maahanmuuttoon, talouteen ja hyvinvointivaltioon liittyviä arvokysymyksiä. Yhteiskunnassamme on paljon merkkejä siitä, että pelkän taloudenpidon korostaminen johtaa ikäviin tilanteisiin. Terveydenhuollossa ja muilla palvelusektoreilla pitää ottaa lähtökohdaksi palvelujen taso ja inhimillisyys. Valitaan siis keulakuvaksemme mies, jolla on kykyä ottaa kantaa ja johdattaa vaalien paineissa sinkoilevia poliitikkoja oikeaan suuntaan.

Epäilys tarttuu influenssan lailla ja hetken kuluttua on joukkohysteria levinnyt vahingoittavalle tasolle. Niinpä arkojen aihepiirien käsittelyssä pitäisi keskusteluun osallistuvien laskea sataan, ennen kuin avautuvat. Pitää harkita, onko asia sen arvoinen ja saavuttaako epäilyjensä esiin nostamisella mitään rakentavaa.
Ihminen on munaskuitaan myöten poliittinen eläin. Kaikkeen päätöksentekoomme vaikuttaa sosiaalinen ympäristö ja oma positiomme sen suhteen. Omiakin motiiveja on toisinaan vaikea selittää. Toimimme kuitenkin niiden mukaan ja aiheutamme yllätyksiä. Se pitää hyväksyä. Täydellinen avoimuus on siis utopia.
Maan tapa ja hyvä veli -järjestelmät ovat puolestaan suljetun päätöksenteon tyyppiesimerkit. Niille tyypillistä on epätasa-arvoisuus, röyhkeys ja ylemmyydentunto. Valtakunnan tasolla puhutaan kassakaappisopimuksista, joissa isoimmat puolueet ja poliittinen eliitti solmivat jo ennen hallitusneuvotteluja tärkeimpien salkkujen omistajat. Kuntapolitiikassa vielä 70-luvulla oli tyypillistä, että kunnanjohtajan järjestämässä saunaillassa sovittiin kaavajärjestelyistä.

Avoin politiikan teko ja avoimuus kansainvälisissä suhteissa on peruskivi Vihreiden politiikassa. WikiLeaks-sivuston paljastukset saavat herkuttelemaan ajatuksella avoimuudesta valtioiden välillä. Millaista olisi elää maailmassa, jossa James Bond joutuisi työttömyyden vuoksi kouluttautumaan uudelleen?
Sotilaalliset konfliktit saavat usein alkunsa siitä, että epäillään, uskotaan tai luullaan naapurivaltion puuhaavan jotain turmiollista. Wiki-maailmassa voisivat presidentit esikuntineen käydä läppäriltä lukemassa, onko huhuissa perää. Tässä vaiheessa jälleen jokaisen kunnon konservatiivin sormi nousee heristämään idean naiiviutta. Olkoon naiivi, mutta onko tämä toistuvien sotien ja kansanmurhien kulttuuri niin hieno, että siitä on pidettävä kaikin voimin kiinni?!

Kuinka monella suulla on Suomessa viime aikoina todettu, että täällä käydään vääränlaista keskustelua maahanmuutosta?! Maahanmuuton kasvusta huolestuneet toteavat näin maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvista puheenvuoroista ja päin vastoin. No hyvä, ensimmäiseksi voisi kysyä, että kuinka moni meistä haluaa lopettaa kaikkinaisen globaalin kanssakäymisen? Kyllä-vastaukset lienevät harvassa, Pohjois-Korea on ollut viime aikoina usein otsikoissa.

Kansainvälisessä yhteisössä tapahtuu kokoajan monilla sektoreilla: käydään kauppaa, vaihdetaan kulttuuria ja opiskellaan yhdessä. Kaikki nämä edellyttävät ihmisten siirtymistä maasta toiseen. Aina välillä tapahtuu kummia. Peri-inhimilliseen tapaan kaukana kotoaan olevat ihmiset rakastuvat. Sen jälkeen on vaikea palata kotiin – ainakaan yksin. 1960-luvulla Suomen tärkein vientituote Sveitsiin olivat naiset. Opiskelemaan tai lapsenpiioiksi matkanneet nuoret naiset hurmaantuivat Appenzellerin tuoksusta niin, ettei kotoinen Edam enää viehättänyt.

Markkinauskovaiset pelottelevat meitä aika ajoin sillä, että verotus ja hyvinvointivaltion ylläpitäminen karkottaa kouluttautuneet ulkomaille. Käytännössä on käynyt päin vastoin. Voitte testata väitettäni lähtemällä kävelylle Hatanpäälle. Nokian toimitilojen kulmilla näkee kymmenittäin aasialaisia ja intialaisia insinöörejä ja bittinikkareita. Monet suomalaiset tuotekehittelyä tekevät yritykset olisivat niin sanotusti nesteessä ilman ulkomaalaisvahvistuksia.

Helsingin seudulta on jo Tampereellekin levinnyt ulkomaalaistaustaisten bussinkuljettajien aalto. Minulla ei ainakaan ole mitään sitä vastaan. He ovat usein suomalaisia kollegoitaan palvelualttiimpia. Moniin ammatteihin on tällä hetkellä vaikea – ellei mahdotonta – saada suomalaista työntekijää. Ravintolat tuottavat ammattilaisia Suomeen Filippiinejä myöden, samoin vanhusten hoitokodit. Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreessa raportissa todetaan, että Suomi tuhlaa paljon työpotentiaalia pitäessään koulutetut maahanmuuttajat kilometritehtaalla.

Entäpä ulkomaalaisten mukanaan tuoma rikollisuus? Suomessa on osattu murhata, raiskata, varastaa ja valehdella ihan omallakin porukalla. Joka vuosi noin 30 suomalaisnaista kuolee puhtaan valkoihoisen suomalaismiehensä käsittelyssä. Arviolta 20 prosentissa parisuhteista vaimo saa joko säännöllisesti tai vain silloin tällöin köniinsä. Ovatkohan heidän miehensä vahingossa altistuneet maahanmuuttajille tietämättään?!

Tuttavapiirissäni on jokunen avoimesti rasistinen henkilö. Heitä kuunnellessani olen miettinyt, että onkohan tämän aatesuunnan suomalaisilla jo valmiina seuraava vihankohde, sitten kun ”mutakuonot” on ajettu ulos. Ovatko seuraavana vuorossa ruskeasilmäiset? Suomenruotsalaiset voisivat tulla kyseeseen myös. Joka tapauksessa pitää olla joku ryhmä, jota syyttää työttömyydestä ja sosiaalietujen väärinkäytöstä.

Rasismiin liittyy usein autoritäärisyys. Odotetaan suurta johtajaa, joka pelastaa tilanteen. Monista maista löytyy surullisen kuuluisia esimerkkejä. Useimmiten nämä vekkulit ovat yhden asian ihmisiä, joiden heiveröinen potentiaali tulee esiin valtuuston tai parlamentin ensimmäisessä istunnossa.  Tälläkin kertaa on muukalaisvihalla Arkadianmäelle ratsastavia. Vierailin Facebook-sivulla, jossa ehdokas  markkinoi asiaansa otsikolla ”Kikkarapäälle kuonoon”. Hänen saamansa kannustuskommentit ovat todella pelottavia, kuin kristalliyön kaikuja.

Maahanmuuttajakeskustelu on perin juurin arvosidonnaista. Siinä piilee syy siihen, miksi keskustelu koetaan niin vaikeana. Vihreiden valinta on tavoitella avointa ja suvaitsevaista yhteiskuntaa. Siinä yhteiskunnassa on kullakin samat oikeudet ja velvollisuudet ikään, sukupuoleen, rotuun tai sosiaaliseen statukseen katsomatta. ”Kikkarapäälle kuonoon”-ihmisille suosittelen tutustumista johonkuhun afrikkalaiseen. Se on avartava kokemus.

Edellisellä Tansanian työmatkallani jouduin keskelle miesten ja naisten tasa-arvokysymyksiä. Yksi visiittini isännistä oli sikäläisen ammattiopiston rehtori. Lounaalla keskustelimme ruoanlaitosta. Hän kertoi oman heimonsa, tete-heimon, kulttuurista. Kaikki ruokaan liittyvä on naisten työtä. Jos mies kajoaa ruoanlaittoon, muut miehet eivät kohtele häntä enää vertaisenaan. Miehiltä kuluukin suurin osa päivästä istuksiessa mangopuun varjossa.

Toinen isännistäni sai eräässä päivälliskeskustelussa minut vetämään maissipuuroni väärään kurkkuun. Olimme ravintolassa ja hän totesi ykskantaan, että kaikki ilman miestä ravintolaan tulevat naiset ovat prostituoituja. Samainen kaveri on käynyt useasti Suomessa. Johdattelin keskustelua maittemme välisiin eroihin ja siihen, mikä merkitys lisääntyneellä tasa-arvolla on ollut Suomen elinolosuhteille, mutta hän ei päätelmästään hievahtanut.

Palattuani Suomeen olen usein mielessäni palannut näihin keskusteluihin. Evoluutiopsykologia selittää osuvasti useita miesten ja naisten eroja, mutta mihin mahtavat perustua valtavat erot tasa-arvokysymyksissä?!

Metsästäjä-keräilijäkulttuureissa sukupuolet ovat kokolailla samalla viivalla. Tansaniassa Hadzi-heimon ihmiset tekevät keskimäärin 15 tuntia töitä viikossa. Työ tarkoittaa tässä tapauksessa ruokatarpeiden keräilyä ja polttopuiden kantoa. Etelä-Amerikan sademetsien intiaanit noudattavat samaa ajankäytön mallia. Miehet metsästävät ja keräävät hunajaa, naiset kaivavat juuria ja keräävät polttopuita.

Heti, kun siirrytään ”kehittyneempään” kulttuuriin, tapahtuu tasa-arvo asioissa huima notkahdus. Varsinkin kahden valtauskonnon, islamin ja kristinuskon, piirissä naiselle osoitetaan kaapin paikka. Onhan isoäitimme Eeva muovattu Aatamin kylkiluusta – ikään kuin paremman puutteessa.

Maanviljelyyn siirtymisen jälkeen on kaikissa maailman kolkissa käyty sotia. Syitä on loputon määrä: viljelysmaa, vesi, metallit, orjatyövoima. Sama sodankäynnin kierre on toki menossa edelleenkin. Väkivalta on selvästi maskuliininen pelikenttä ja väkivallan vaikutuspiirissä on naisten arvo painunut vuosituhansien ajan.

Teollistumisen myötä alkoi arvon palautus. Euroopassa suffragetit herättivät rajulla tavalla keskustelua 1800-luvun lopulla. Raju kuvaa lähinnä sitä tapaa, joilla konservatiivit suhtautuivat heihin. Suomessa naiset saivat äänioikeuden 1906. Siihen mennessä Suomen miehet olivat politikoineet suut touhukkaasti tötteröllä jo vuosisatoja.

No hyvä. Nyt eletään tätä päivää ja olemme edelleen tilanteessa, jossa kansanedustajista ja ministereistä valtaosa on miehiä. Miehet tienaavat samasta työstä naisia enemmän. Kansallisen – ja kansainvälisen – tason yhtiöistä naisia saa hakea suurennuslasi kourassa.

Millaiseksi maailma on miesten johdossa kehittynyt? Sotia käydään jatkuvasti ja joka puolella. Kukkoiluhan kuuluu miehisyyteen peruuttamattomasti, valtionpäämiehistä ruveten. Useat kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että miehet tekevät naisia hanakammin riskisijoituksia. Tästä saimme tuta 2008, kun isot pörssiyhtiöt pyllähtelivät kilpaa. Miesten valtaamassa sijoitusbisneksessä otettiin valtavia riskejä ilman minkäänlaisia takausjärjestelyjä. Kehitysmaissa naisille tarkoitetut pienlainat ovat samaan aikaan tuottaneet paljon hyvinvointia.

Entäpä ympäristö, miehet ovat varmasti pitäneet huolta siitä, että tulevilla sukupolvilla on auvoisat olot?! Niinpä. Riskinottoon kuuluu myös se, että huomisesta ei kanneta turhaa huolta. Jotta teollisuudella riittäisi edelleenkin energiaa tuhlattavaksi asti, pitää rakentaa ydinvoimaa. Se tosiasia, että säteilevän jätteen käsittely jää jälkipolville, ei menestyviä miehiä huoleta.

Soistaan nimensä saanut Suomi on tehnyt – ja tekee – suomaisemistaan selvää. Jääkauden jälkeen kehittynyt turvekerros poltetaan ”uusiutuvana” luonnonvarana. Ilmastonmuutos ravistelee eniten kehitysmaiden naisia. Poikkeuksellisten sääilmiöiden tekemien tuhojen jälkeen on polttopuiden keruu entistä pidempien taipaleiden takana. Olemattoman hygienian vuoksi lapsivuodekuolemat samoin kuin vastasyntyneiden kuolemat kasvavat eksponentiaalisesti.

Olisiko kerta kaikkiaan tullut jo aika antaa naisten korjata se, mitä korjattavissa on. Lisää naisia kunnanvaltuustoihin, eduskuntaan, hallitukseen, EU parlamenttiin ja YK:n johtotehtäviin. Lisää naisia yritysten hallituksiin ja operatiiviseen johtoon. Jaa että miten?! Äänestä tästä lähtien aina naista, arvioi naispoliitikkojen ja -johtajien tapaa toimia, älä heidän pukeutumistaan. Julkishallinnon onnistumisten kautta avautuu toimipaikkoja teollisuuden johdosta.

Palaan vielä lopuksi Tansaniaan. Luin äskettäin jutun, jossa haastateltiin tansanialaisen kyläneuvoston miesjäsentä: ”Ensin uskoimme, että se olisi ajanhukkaa, koska naiset eivät osaisi johtaa kylää. Me kuitenkin yllätyimme. Neuvoston naiset näkevät asiat eri tavalla ja keksivät ratkaisuja, jotka eivät olisi tulleet meille muille edes mieleen. Enää emme haluaisi luopua heistä!”

Iäti pursuava energialähde on ollut teknokraattien päiväunien aihe jo teollisen vallankumouksen ajoista lähtien. Kaikkea maallista hyvää tuottava Sampo tuo kuitenkin mukanaan myös valtavan vastuun ja se on selvästi unohtunut tässä leikissä. Energiaa kun käytetään luonnonvarojen muokkaamiseen erilaisiksi tuotteiksi. Mihin tungemme kaiken sen jätteen? Halpa energiahan ei kannusta kierrätykseen, eikä liioin luonnonvarojen säästeliääseen käyttöönkään.
Ydinvoimaloiden kohdalla suurin ongelma tulee kuitenkin vastaan jo tuotantovaiheessa. Ympäristöjärjestöjen mielenosoittajat ovat monissa maissa tekemissään ydinvoimalaiskuissa pystyneet tunkeutumaan tarkasti vartioiduille vyöhykkeille. Mitä tapahtuukaan sinä päivänä, kun tunkeutuja ei ole ympäristöasioista huolestunut aktivisti? Voi olla, että aidan ylittää henkisestä tasapainostaan suistunut ihminen, jolla on viemisinään salkullinen räjähteitä!
Lyhyen tähtäimen liikevoittoja hamuavat yritysjohtajat ja valtaansa pönkittävät poliitikot kiistävät uhkakuvat haihatteluna. Ydinvoima nähdään Suomen talouden pelastajana, aivan kuten metsäteollisuus muutama vuosikymmen sitten. Maailma kuitenkin muuttuu ja metsäteollisuuskin on kutistunut kalpeaksi aavistukseksi suuruutensa päivistä.
Maailmalla satsataan valtavia summia uusiutuviin energialähteisiin. Kuten yleensäkin tapahtuu, tämän tuotekehityksen sivutuotteina on odotettavissa tukku uusia keksintöjä. Suomessa sen sijaan tungetaan päätä entistä syvemmälle ydinpensaaseen, vaikka meneillään olevan voimalan rakentamisessa ovat niin budjetti, aikataulu kuin turvallisuustekijätkin kolahtaneet karille.
Kulutusyhteiskunnan kehityksessä on selvästi nähtävissä virtuaalielämä ja todellisuus. Virtuaalimaailmassa puhutaan suut touhukkaasti tötteröllä energian ja luonnonvarojen säästämisestä. Todellisuudessa esimerkiksi kaupan olevien tuotteiden ylipakkaaminen kasvaa jatkuvasti. Tarvitsemme nykyisin elektroniikkaa laskemaan askeltemme määrän, löytääksemme uuteen katuosoitteeseen ja viihtyäksemme omassa kodissamme. Turhakkeiden määrä lisääntyy kiihtyvällä tahdilla.
Niin kauan kuin ei olemassa pomminvarmaa ydinvoimalaa eikä metodia jalostaa ydinjäte vaarattomaksi, ei ole myöskään sijaa ylimielisyyteen ydinvoiman puolustajien leirissä. Energiantuotannon turvaaminen on toki tärkeää, jotta kansalaiset voivat vastaisuudessakin seurata seinän kokoisista taulutelevisioista jääkiekkoa ja tosiTV-sarjoja. Irti päästessään ydinenergia on kuitenkin laajoilla alueilla kaiken elämän tuhoava voima.

Lapsenkasvatuksesta puhuttaessa tulee väistämättä esille rajojen asettaminen. Ilman rajoituksia kasvavaa lasta kuvataan heitteille jätetyksi. Tietokoneen äärellä ja iltaisin ulkona vietettävää aikaa, makean syömistä ja värikkäitä ilmaisuja rajoitetaan. ”Rajansa kaikella”.

Aikuisillakin on rajoja. Kun viikolla käy baarissa, oletetaan, että ihminen ”tuntee rajansa”. Ellei, tulee seuraavasta työpäivästä ankea. Töissä taukojen määrää rajoitetaan – ymmärrettävästä syystä. Liikenteessä rajoitetaan huippunopeuksia. Näillä kaikilla rajoituksilla pyritään luomaan yhteiskuntaan kohtuuden ilmapiiri.
Kohtuus-sanan etymologia on mielenkiintoinen. Kantasana on kohta. Kohdalla tarkoitettiin metsästäjä-keräilijä kulttuurissa perheelle kuuluvaa kalastusaluetta jokivarressa. Samaten kohdalla tarkoitettiin perheen osuutta isosta saaliseläimestä. Tavoitteena oli taata itse kullekin kohtuullinen osuus.

Keskuudessamme on kuitenkin alueita, joilla rajoja ei tunneta. Taloudessa rajoilla, rajoituksilla ja kohtuudella on huono kaiku. Ihminen, joka erehtyy ehdottamaan rajoituksia talouden kilpakentille, leimataan kateelliseksi vasemmistolaiseksi. Joka tapauksessa hän on täysin asiaa tuntematon pösilö.

Yrityksen talous ei ole kunnossa, ellei vuosittain saavuteta neljän prosentin kasvua. Kaikkien yrityksessä työskentelevien odotetaan tekevän pyyteettömästi töitä – toki palkkaa vastaan – jotta tämä tavoite saavutetaan. Toimintaa pitää tehostaa jatkuvalla prosessilla. Näin osoitetaan osakkeenomistajille, että yritys on dynaaminen ja innovatiivinen. Hyvän sijoituskohteen on syytä pitää trenditermejä pinnalla.

Vuosikymmeniä jatkuneen tehostuskierteen vuoksi länsimaisilla työmarkkinoilla voidaan todella huonosti. Ranskalaiset teleoperaattorit loikkivat ikkunoista alas. Suomessa hukuttaudutaan viinaan tai vedetään kaksin käsin masennuslääkkeitä. Noin 200.000 ihmistä kokee jonkinasteista työuupumusta. anskassa ongelmaan on herätty korkealla tasolla. Maan presidentti on asettanut talous- ja yhteiskuntatieteilijät miettimään uutta mittaria nykyisen BKT:n tilalle. Halutaan löytää suure, jolla pystytään arvioimaan kansalaisten onnellisuuden tilaa. Suomessa vellovassa työeläkekiistassa on samat ainekset. Työn ankeuden takia ihmiset haluaisivat hypätä syrjään heti, kun se vain on mahdollista. Samaan aikaan nuorisotyöttömyys sen kuin voimistuu, osalla heistä on korkeakoulupaperit. Voisi kuvitella, että head-hunter, joka etsii piakkoin työuransa lopettavalle kisällin, haukkuisi nopeasti palkkansa – siis kansantalouden kannalta.

Julkisella puolella ei päästä yhtään helpommalla. Edellisen laman aikana ovista marssi sisään konsultit, jotka viilaavat kustannustehokkuutta eri kuntatalouden sektoreilla. Tämän lisäksi kunnan palveluksessa olevat saavat nauttia yleisen sylkykupin roolista. Viimeisen parin viikon aikana on yleisönosastoilla pyöritetty totuutena laskelmaa, jonka mukaan kuntataloutta voitaisiin pyörittää viidenneksellä nykyisestä työntekijämäärästä. Siinä visiossa ilmeisesti kunnanjohtaja tekee iltahommina perushoitajan töitä vuodeosastolla.

Poliittiset virkanimitykset kuuluvat myös kohtuuttomuuden piiriin. Puoluetta uskollisesti palvellut maallikko on samalla viivalla alalla uran luoneen virkamiehen kanssa. Ministerit, viimeksi Liisa Hyssälä, petaavat paikkoja vanhoille kavereilleen. Kohtuuttomuudelle todelliset kasvot on kuitenkin antanut Antti Kaikkonen, Keskustapuolue. Nuorisosäätiön hallituksesta vedettiin liiviin vuodessa 42.000 euroa. Hänen oma ilmoituksensa oli vain 20.000. Säätiön vuokralaisilta kiskottiin lisämaksuja, joille ei ollut perusteita. Säätiön hallitus matkaili sekä ulkomailla että Lapissa. ”Seminaarimatkoja” totesi Kaikkonen. Arvatenkin seminaarien aiheena oli poliittinen moraali.

Viime viikon maakuntahallituksen kokouksessa nousi esille huoli nuorten syrjäytymisestä. Armeijasta kesken tipahtavat sekä ilman ammattikoulutusta jäävät ovat vaaran vyöhykkeellä. Tehokkuuteen tähtäävä yhteiskuntamme ei ehkä näe metsää puilta?!

Kesällä käytiin pitkään kansalaiskeskustelua pussikaljanuorison käytöksestä. Kaduilla ja rannoilla maleksivat, kiroilevat ja roskaavat kakarat herättivät laajaa pahennusta. Koulupsykologit ja muut alan ihmiset ihmettelivät mielipidepalstoilla ääneen, mistä nuorten välinpitämättömyys kumpuaa. Keskustelun sävyssä oli samankaltaista taivastelua, mitä näkyi syksyn vanhuspolemiikissa. Näen näiden aiheiden välillä analogian. Tuotannon kannalta tärkeistä ihmisryhmistä pidetään hyvä huoli, muut saavat pärjätä vähemmällä. Terveydenhoito on epätasa-arvoistunut voimakkaasti työterveydenhoidon ja julkisen terveydenhoidon välillä.

Monella meistä on jokin opiskelua rajoittava ominaisuus. Koulutuksen tutkimuslaitoksen mukaan aikuisväestöstä kymmenen prosentin osuudelle asiatekstin lukeminen on mahdotonta, he eivät kerta kaikkiaan saa tolkkua paperin sisällöstä. Seuraavalle tasolle sijoittuu 26 prosenttia. Nämä ihmiset osaavat lukea, mutta luetun tulkinta on vajavaista ja kritiikitöntä. Kaikkiaan puhutaan siis suuresta ihmisjoukosta. Tähän kun vielä lisätään ihmiset joilla on joko lisäksi tai erikseen numeroiden hahmottamisvaikeuksia saadaan viivan alle satoja tuhansia ihmisiä. Osa heistä ottaa opiskelua heikentävän ominaisuutensa raskaasti. Olen seurannut opiskelijoita, joille opinnot ovat todella tervanjuontia. Usein samoilla ihmisillä on ollut ainakin osa peruskoulun lukuaineista mukautettuja. Yhdeksän vuotta jatkunut huono palaute opinnoista, häpeäntunne ja kavereiden pilkka syö takuulla opiskelumotivaatiota.

Ammatillisessa koulutuksessa päämäärää teroitetaan entisestään. Pitää pärjätä ammattiaineissa, arviointi on tauotonta. Taitaja-kisan voittajat nostetaan korokkeelle. Kotona kiukutellaan huonosta opiskelumenestyksestä. Jokaisella pitää olla joku paikka, missä ei tarvitse pinnistellä. Monella nuorella se on katu ja kaverit. Haetaan ensin kaljat Siwasta, niin meno rentoutuu. Aikuisen näkövinkkelistä meno vaikuttaa EVVK-yhdistyksen kokoukselta, mutta osallistujille se saattaa olla turvasatama.

Tämä markkina- ja kilpailuvietti vie meitä nykyään niin, etteivät ihmiset näe enää metsää puilta. Ammattikoulutuksen slogan voisi tätä nykyä olla: Ei ole elämää ilman arviointia. Pisa-kisassa pärjääminen jättää varjoonsa alati kasvavan syrjäytyneiden nuorten määrän. Nuorten tyttöjen syömishäiriöt ovat meillä kohta kansantauti. Kauneudessakin pitää kilpailla. Keskikoulussa opiskellessani meillä oli liikunnanopettaja nimeltä Olli. Säännöllisen epäsäännöllisesti jätimme pallon peluut sikseen ja lähdimme ulos tai huonolla kelillä luokkaan. Siellä istuimme alas ja juttelimme. Lähtötilanne oli se, että Olli lupasi vastata kaikkiin kysymyksiimme. Ei ole vaikea arvata suosituinta aihealuetta murrosikäisten poikien mielessä. Paine kuitenkin hellitti yleensä jossakin vaiheessa ja sitten juttelimme kaikesta mahdollisesta. Muistan edelleen, miten erikoiselta nuo tunnit tuntuivat. Meidän joukossamme oli aikuinen, joka arvosti mielipiteitämme ja jutteli kuin vertaisilleen. Tätä asennoitumistapaa peräänkuulutan nytkin. Tiedän senkin – kokemuksesta – miten rasittavaa möykkäävien ja huonokäytöksisten opiskelijoiden kanssa on työskennellä ja opetussuunnitelmastahan on pidettävä kiinni.
Vanhan kaartin mielestä koulussa pitäisi olla kovempi kuri. Muistan, kuinka kaukaisella 60-luvulla kansakoulun rehtori antoi kipakoita korvatillikoita hölmöileville pojille. Kurin lisäämisen sijaan lähtisin etsimään rauhallisempaa työilmapiiriä kouluihin molemminpuolisesta kunnioituksesta. Olen ihaillen seurannut oman tyttäreni opettajaa Vahannan ala-asteella. Hänen ei tarvitse huutaa ja vastavuoroisesti lapset saavat esittää omat mielipiteensä.

Tapakulttuurin vallankumous olisi kaiken kaikkiaan paikallaan. Alkutaival jokaisella asteella on tärkeä, jos menetelminä ovat vain uhkailu, kiristys ja lahjonta, niin myöhemmin on turha odottaa omatoimista työskentelyä. Jatkuva kouluyksiköiden kasvattaminen aiheuttaa omat hankaluutensa. 500 lapsen joukossa jo massan suuruus tuottaa levottomuutta.